Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 84



Valtuustoaloite osallistuva budjetointi käyttöön Kemijärvellä - Mitä kaupunkilaiset haluavat toteutettavan ensi vuonna 2023 /Savukoski ym.

 

KV 15.08.2022 § 84     

320/02.02.00/2022       

 

Liitteenä 3 on alla mainittu liite nro 11 (valtuustoaloite).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Valtuustoaloitteen tekijät

 Talous- ja kehittämisjohtaja

 

 

 

KH 27.06.2022 § 237   

      

 

Kaupunginvaltuuston 16 jäsentä ovat jättäneet 30.5.2022 yhteisen valtuustoaloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönottamisesta vuoden 2023 talousarviossa. Valtuustoaloite on liitteenä 11.

Kuntalain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja;
2) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
3) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia toimielimiin;
4) järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun;
5) suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa;
6) tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua.

Kemijärven kaupungin talousarviovalmistelu on lähtenyt liikkeelle valtuuston 2.6.2022 pitämässä talousarvioseminaarissa läpikäytyjen tavoitteiden ja taloustilanteen pohjalta. Seminaarissa on esitelty tytäryhtiöiden ja yhteisöjen toimintaa ja tavoitteita sekä kaupungin eri palvelujen toteuttamista sekä kaupungin talouden haasteita tuleville vuosille. Myös osallistuvan budjetoinnin esittely oli seminaarissa mukana. Valtuustoaloitteessa on esitetty varattavaksi määräraha 10 000 euroa kaupungin elinvoimaa ja viihtyisyyttä edistäviin, kokonaisuuden muodostaviin toimenpiteisiin. Kaupungin talous- ja kehittämisjohtaja vastaa kaupungin talousarviovalmistelusta ja valmistelee osallistuvan budjetoinnin toteutusmallin yhdessä kaupungin johtoryhmän kanssa. Toteutusmalli sekä varattava määräraha tuodaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi ennen talousarvion 2023 käsittelyä.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloitteessa esitetyt asiat ovat tulleet kaikilta osin selvitetyiksi ja esittää tämän perusteella, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.