Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 85


# Kemijärven osallistuvan budjetoinnin periaatteet

Osallistuvan budjetoinnin periaatteet

 

KV 15.08.2022 § 85     

320/02.02.00/2022       

 

Liitteenä 4 on alla mainittu liite 8 (Kemijärven kaupungin osallistuvan budjetoinnin periaatteet -luonnos).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 08.08.2022 § 254   

      

 

Osallistuva budjetointi on Suomessa ja kansainvälisesti vahvistuva tapa mahdollistaa asukkaiden aikaisempaa laajempi osallistuminen kaupungin resursseista päättämiseen. Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Nyt käyttöön otettavalla osallistuvalla budjetoinnilla Kemijärven kaupunki tukee asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Osallistuvan budjetoinnin vuotuisesta määrärahasta päättää kaupunginhallitus budjettiraamin hyväksymisen yhteydessä.

Osallistuvan budjetoinnin periaatteet hyväksyy kaupunginvaltuusto, jonka jälkeen osallistuvan budjetoinnin toteutumisen seuranta on kaupunginhallituksen vastuulla ja kaupunginhallitus päivittää tarvittaessa toteuttamiseen liittyvää ohjeistusta.

Kemijärven kaupungin osallistuvan budjetoinnin periaatteet -luonnos on liitteenä 8.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan ja esittää kaupunginvaltuustolle liitteen 8 mukaisten osallistuvan budjetoinnin periaatteiden hyväksymistä käyttöön otettavaksi vuoden 2023 talousarviovalmistelussa ja talousarviossa sekä siitä eteenpäin tulevien vuosien talousarviovalmisteluissa ja talousarvioissa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.