Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 145



Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelujen hankinta vuosille 2023-2026

 

KV 19.12.2022 § 145     

525/02.02.01/2022       

 

Alla mainittu liite 1 on liitteenä 4. Oheisena tarjouspalvelun liite sekä oheisena tarjouksen avausmuistio ja tarjousvertailu.

 

 

Päätös Aulikki Imporanta esitti, että ensivuoden alusta tarkastuslautakunnan sihteeripalvelut otetaan tilintarkastusyhteisöltä. Imporannan esitystä kannatti Matti Hietanen, Ahti Majava.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty tarkastuslautakunnan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat tarkastuslautakunnan esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Aulikki Imporannan esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 JAA-ääntä, 7 EI-ääntä ja 1 TYHJÄ (äänestyspöytäkirja liitteenä C). Puheenjohtaja totesi tarkastuslautakunnan esityksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 

TARKL 01.12.2022 § 81   

      

 

Kuntalaki 122 §/ Tilintarkastus:

 

"Valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön, jonka tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä yhteisö (JHTT-yhteisö). Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi julkishallinnon ja -talouden hyväksytty tilintarkastaja (JHTT-tilintarkastaja). Tilintarkastajat toimivat tehtävissään virkavastuulla.

 

Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.

 

Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.

 

Tilintarkastajalla on oltava edellytykset riippumattoman ja riittävän laajan tilintarkastuksen toimittamiseen. Jos edellytykset riippumattomaan tarkastukseen puuttuvat, tilintarkastajan on kieltäydyttävä vastaanottamasta tehtävää tai luovuttava siitä.

 

Tilintarkastajana ei saa toimia henkilö, joka 75 §:n mukaan ei ole vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan. "

 

Tilintarkastusyhteisön valinnan valmistelu on osa tarkastuslautakunnan vastuulle kuuluvaa hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä.

 

Tarjousten jättämisen määräaika on 25.11.2022 klo 15. Tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousvertailu toimitetaan tarkastuslautakunnan jäsenille ennen kokousta.

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Hankintailmoitukset -palvelussa julkaistu tarjouspyyntö liitteenä 1. Oheisena tarjouspalvelun liite.
Tarjousten arviointiperusteeksi on määritelty kokonaistaloudellisesti edullisin hinta.

Arviointikriteerinä on käytetty:
Hinta 50 %
Muut arviointikriteerit 50 % (kokemus 15 %, tilintarkastustiimin kokemus 10 %, vastuullisen JHT-tilintarkastajan osuus lakisääteisestä tarkastuksesta 20 %, tarkastuskohteessa tehtävän työn osuus 5 %).
Tarjouksen ovat jättäneet määräaikaan mennessä 25.11.2022 klo 15.00 mennessä seuraava tilintarkastusyhteisö: KPMG OY Ab.
Tarjouksen avausmuistio ja tarjousvertailu oheisena. KPMG Oy Ab täyttää tilintarkastusyhteisöltä vaaditut vähimmäiskriteerit.

Puheenjohtajan päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että Kemijärven kaupungin vuosien 2023-2026 tilintarkastusyhteisöksi valitaan KPMG Oy Ab.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että optiona olevaa sihteeripalvelua ei hankita vielä vuoden 2023 aikana erityistilintarkastuksen vuoksi.

Tilintarkastusyhteisön valinta käsitellään vielä erikseen Itä-Lapin kuntayhtymän ja Kemijärven kaupungin tytäryhteisöjen toimielimissä erikseen yhteisölaissa, yhtiöjärjestyksessä taikka säännöissä määrätyllä tavalla.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

TARKL 27.10.2022 § 70   

      

 

Kemijärven kaupunginvaltuusto (17.10.2022 § 106) on päättänyt tarkastuslautakunnan esityksen mukaan, että seuraava tilintarkastusyhteisö valitaan tilikausien 2023-2026 (4 vuotta) hallinon ja talouden tarkastamista varten. Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että Kemijärven kaupungin tytäryhteisöjen tilintarkastusyhteisöksi kuntalain 122 §:n mukaisesti on valittava kaupungin tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.

 

Tarkastuslautakunnan toiminta tarjouskilpailun järjestäjänä koko kuntakonsernin puolesta perustuu kuntalakiin (121.2 § kohta 4). Sen mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta huolehtiminen. Lain perustelujen mukaan yhteensovittaminen voi tarkoittaa kuntakonsernin tilintarkastuspalvelujen kilpailuttamisen järjestämistä koskien muun muassa tarjouspyyntöä, tarjousvertailua ja tilintarkastajaehdokkaiden nimeämistä konserniyhteisöihin.

 

Tytäryhteisö toimii hankintayksikkönä tilintarkastajan valinnassa. Valintapäätöksen tekee tytäryhteisön yhtiökokous tai vastaava toimielin ao. yhteisölaissa tai yhtiöjärjestyksessä taikka säännössä määrätyksi toimikaudeksi.

 

Kuntalain 122 §:n mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla.

 

Kemijärven kaupunki kilpailuttaa samassa tarjouspyynnössä myös Itä-Lapin kuntayhtymän ja Kemijärven kaupungin tytäryhtiöiden hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut.

 

Tilintarkastusyhteisön valinnan valmistelu on osa tarkastuslautakunnan vastuulle kuuluvaa hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä.

 

Hankinta tehdään julkisista hankinnoissa annetun lain (1397/2016) mukaisesti. Kaupungin ja kuntayhtymän sen tytäryhteisöjen tarkastuspalveluja käsitellään erillisinä hankintakokonaisuuksina arvioitaessa kynnysarvojen ylittymistä. Hankinta on hankintalain 25 §:n kansallisen kynnysarvion ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan avointa menettelyä. Kynnysarvon ylittävät hankinnat tulee ilmoittaa työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämään sähköiseen tiedonvälityskanavaan hankintailmoitukset.fi. Hankinnassa käytetään Kemijärven kaupungin Cloudia kilpailutusjärjestelmää, jonka kautta tarjouspyyntö julkaistaan hankintailmoitukset-fi-palveluun sekä vastaanotetaan tarjoukset.

 

Oheisena tarkastuslautakunnan jäsenille pohjaksi alustava tarjouspyyntö sekä liite tarjouspyyntöön. Julkisuuslain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tarjouspyyntö tulee julkiseksi vasta kun se on allekirjoitettu. Valmisteluvaiheessa tarjouspyyntö ei ole vielä julkinen.

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Päätetään
- tarjouspyynnön sisällöstä
- julkaista tarjouspyyntö Cloudia kilpailutusjärjestelmän kautta hankintailmoitukset.fi -palvelussa  ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla, Sortteerin ilmoitaustaululla ja www-sivuilla
- sekä vastaanottaa tarjoukset Cloudiaan liittyvässä Tarjouspalvelu.fi -portaalissa.

 

Päätös Jorma Vaarala poistui ennen tämän pykälän käsittelyä klo 16.46. Varajäsen Auvo Kilpeläinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn alussa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.