Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 146


# Hallintosääntö 2023 luonnos

Kemijärven kaupungin hallintosääntö 1.1.2023

 

KV 19.12.2022 § 146     

23/00.01.01.00/2021       

 

Alla mainittu liite 6 on liitteenä 11 (hallintosääntöluonnos).

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 28.11.2022 § 406   

      

 

Kemijärven kaupungin hallintosääntö tulee päivittää vastaamaan uudistettua organisaatiota. Merkittävin muutos tapahtuu toimielinorganisaatiossa, hyvinvointilautakunta ja tekninen lautakunta poistuvat ja uusina toimieliminä aloittavat elinvoima-, tulevaisuus- sekä ympäristöterveyslautakunta.

 

Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain (410/2015) 90 §. Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka säännöksessä luetellaan.

 

Liitteenä 6 on  hallintosääntö luonnos.

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä 6 olevan hallintosäännön astuvan voimaan 1.1.2023.

 

Päätös Jatkokokous alkoi klo 14.00. Merkittiin pöytäkirjaan jatkokokouksen läsnäolijat: Juhani Tapio, Markku Harju, Ahti Majava, Teija Kerkelä, Paula Alatalo ja Jukka Kortelainen, Marjo Säärelä ja Tuula Kuvaja.

Jukka Kortelainen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Paula Alatalo kannatti Kortelaisen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi kannatettu esitys, on tarpeen äänestää.
Ne, jotka kannattavat asian asiallisen käsittelyn jatkamista, nostavat käden kannatuksen merkiksi. Ahti Majava, Markku Harju, Teija Kerkelä ja Juhani Tapio kannattivat asian asiallisen käsittelyn jatkamista. Asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi kannattivat Paula Alatalo ja Jukka Kortelainen. Puheenjohtaja totesi asian asiallisen käsittelyn jatkuvan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Matti Torvinen saapui kokoukseen klo 14.59 tämän pykälän käsittelyn aikana.

Markku Harju esitti, että keskusvaalilautakunnan ja vaalilautakunnan sekä vaalitoimikunnan puheenjohtajan päiväpalkkio on 200 €/pv ja lautakunnan ja vaalitoimikunnan muu jäsen päiväpalkkio on 150 € /pv. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Harjun esityksen.

Paula Alatalo esitti, että § 32 kohdassa talous- ja kehittämisjohtaja ei ole kaupunginjohtajan suora alainen vaan hallintojohtajan suora alainen. Markku Harju kannatti Alatalon esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu esitys on tarpeen äänestää. Ne, jotka ovat pohjaehdotuksen kannalla nostavat käden. Pohjaehdotusta kannatti Juhani Tapio. Paula Alatalon esitystä kannattivat Paula Alatalo, Jukka Kortelainen, Markku Harju, Teija Kerkelä ja Ahti Majava.

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan hallintosäännön kokouksessa tehdyin muutoksin ja esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteen 6. mukaisen hallintosäännön astuvan voimaan 1.1.2023.