Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 7


Eroanomus Kemijärven tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä / Soppela Jaana

 

KV 16.01.2023 § 7     

683/00.00.01.02/2022       

 

Soppelan eroanomus oheisliitteenä.

 

Päätös 1. Kaupunginvaltuusto päätti myöntää Jaana Soppelalle eron tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä.
2. Kaupunginvaltuusto valitsi tarkastuslautakuntaan uudeksi varajäseneksi Maija-Leena Vermaksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025.

 

 

KH 09.01.2023 § 9   

      

 

Soppela Jaana on jättänyt 19.12.2022 eroanomuksen Kemijärven

kaupungin luottamustoimista. Soppelan eroanomus oheisliitteenä.

 

Jaana soppela on pyytänyt kirjeellään 19.12.2022 eroa tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Tarkastuslautakunnan jäseniä ovat tällä hetkellä jäljellä olevalle kaudelle 1.8.2021 -31.5.2025 seuraavat

 

Jäsen  Varajäsen

Sirviö Antti, pj Pekka Liisanantti

Vaarala Jorma Auvo Kilpeläinen

Pikkuvirta Sirkka Jaana Soppela

Tikkanen Jani  Tauno Mulari

Toukomies Sirkka Aili Kumpula

 

Kuntalaki 121 §, Tarkastuslautakunta
Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Kuntalaki 75 §, Vaalikelpoisuus tarkastuslautakuntaan:

Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

1) kunnanhallituksen jäsen;

2) pormestari ja apulaispormestari;

3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain (434/2003) esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;

4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

Kemijärven kaupungin hallintosäännön 9 §:n mukaan tarkastuslautakunnassa on viisi (5) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kunnallisia toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain mukaan toimielimissä tulee olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Lain mukaan kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan "Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Valtuustoehdokkaaksi voidaan asettaa vain henkilö, joka on antanut kirjallisen suostumuksensa valtuutetun toimen vastaanottamiseen."

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

1) valtuusto myöntää Jaana Soppelalle eron tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä

2) valtuusto valitsee tarkastuslautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.