Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 8



Ympäristöterveyslautakunnan kokoonpanon vahvistaminen

 

KV 16.01.2023 § 8     

695/00.00.01.01/2022       

 

 

 

Päätös Riitta Savukoski esitti, että ympäristöterveyslautakuntaan valitaan jäseneksi Matti Torvinen ja varajäseneksi Sami Niemistö. Heikki Nivala kannatti Savukosken esitystä.
Matti Hietanen esitti, että kaupunginvaltuusto ei ota asiaa käsiteltäväkseen. Juhana Kelloniemi kannatti Hietasen esitystä.
Pekka Iivari esitti, että asia jätetään pöydälle. Juhana Kelloniemi kannatti Iivarin pöydällepanoesitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, niin puheenvuorot rajataan koskemaan pöydällepanoa.
Riitta Savukoski esitti, että asian asiallinen käsittely jatkuu.
Pöydällepanokeskustelun jälkeen puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat asian asiallista käsittelyä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat pöydällepanoa äänestävät EI. Pöydällepanoäänestyksessä annettiin 20 JAA -ääntä ja 7 EI -ääntä. 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että asian asiallinen käsittely jatkuu. Äänestyspöytäkirja on liitteenä B.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, teki puheenjohtaja seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen pohjaesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Matti Hietasen esitystä äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 20 JAA -ääntä ja 7 EI -ääntä. 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston päätökseksi tuli kaupunginhallituksen esitys. Äänestyspöytäkirja on liitteenä C.

Kaupunginvaltuusto päätti valita ympäristöterveyslautakunnan jäseneksi Matti Torvisen ja varajäseneksi Sami Niemistön.

Kaupunginvaltuusto vahvisti ympäristöterveyslautakunnan kokoonpanon seuraavasti:
jäsenet:
Matti Torvinen, Tero Luoma-aho, Marja-Liisa Kelloniemi ja Niina Mattila
varajäsenet:
Sami Niemistö, Kati Nenonen, Marja Anttonen ja Pekka Moilanen

Aulikki Imporanta ja Matti Hietanen jättivät päätökseen eriävän mielipiteen, mutta eivät toimittaneet eriävää mielipidettä kirjallisena.

 

 

KH 09.01.2023 § 10   

      

 

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminasopimuksen mukaan Ympäristöterveyslautakunnan asettaa Kemijärven kaupunginvaltuusto toimikaudekseen. Lautakunnassa on neljä jäsentä. Jokainen sopimuskunta nimeää lautakuntaa yhden jäsenen ja yhden varajäsenen.

 

Hallintosään 10 §: Ympäristöterveyslautakunnassa on neljä (4) jäsentä. Jokainen yhteistoiminta-alueen kunta valitsee lautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Ympäristöterveyslautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Sopimuskunnista Kemijärvi on valinnut jäseneksi Aulikki Imporannan ja varajäseneksi Sami Niemistön. Pelkosenniemen kunta on päättänyt valita jäseniksi Kati Nenosen ja Tero Luoma-ahon. Savukosken kunnan jäseneksi on valittu Marja-Liisa Kelloniemi ja varajäseneksi Marja Anttonen. Sallan kunnan osalta päätöstä jäsenen nimeämisestä ei ole vielä tehty.

 

Laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4 a §:ssä todetaan seuraavaa:

 

 " Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimieli-missä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita tässä pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden."

 

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että ympäristöterveyslautakunnan jäsenestä ja varajäsenestä käydään uusi vaali, jonka jälkeen valtuusto vahvistaa lautakunnan kokoonpanon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.