Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 9



Valtuustoaloite Kävijälaskurit latujen käytön mittaamiseen

 

KV 16.01.2023 § 9     

628/12.04.02/2022       

 

Alla mainittu liite 1 on liitteenä 2.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 09.01.2023 § 11   

      

 

Liitteenä 1 on valtuustoaloite Kävijälaskurit latujen käytön mittaamiseen.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

TEKL 15.12.2022 § 150   

      

 

Valtuustoaloitteen mukaan Kemijärven kaupungin / Teknisen palvelualueen tulisi ottaa käyttöön kävijälaskurit mm. Suomun latu- ja patikkaverkoston todellisten käyttäjämäärien mittaamiseen. Valtuustoaloite on liitteenä 3.

 

Todellisten tai suuntaa antavien käyttäjämäärien arviointi kävijälaskureiden mukaan on perusteltua ja tulee toteuttaa valtuustoaloitteessa esitetyllä tavalla.

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Eero Saarijärvi, puh. 0400 391 814.

 

Esittelijä Kunnallistekniikan päällikkö Saarijärvi Eero Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tekninen palvelualue hankkii kävijälaskurit 2-4 kappaletta ja pyrkii määrittämään laskureiden avulla mm. latu- ja patikkaverkostojen todellisia kävijämääriä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin ja tekninen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.