Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 02.04.2024/Pykälä 35


Varhaiskasvatuksen opettajien toistaiseksi voimassa olevat tehtävät (8 paikkaa) 1.8.2024 alkaen

 

TL 02.04.2024 § 35     

1/01.01.01.00/2024       

 

Täyttölupa haetaan kahdeksaan varhaiskasvatuksen opettajan vakinaiseen tehtävään Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkoteihin.

Varhaiskasvatuslaissa- ja asetuksessa on määritelty kasvattajien ja hoidossa olevien lasten suhdeluku. Tämän mukaan lapsiryhmässä tulee olla yli kolmevuotiaiden lasten ryhmässä 1 kasvattaja / 7 lasta ja ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä 1 kasvattaja / 4 lasta. Näistä suhdeluvuista saa lain mukaan poiketa ainoastaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla päivittäistä eikä jatkuvaa, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista ja satunnaista. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. (HE40/2018, 36§)

Työntekijöiden eripituisten poissaolojen, jaksotyöstä johtuvien vapaapäivien pitäminen KVTES.n mukaisesti sekä mitoituksen mukaisen toiminnan varmistamiseksi on jouduttu käyttämään määräaikaisia sijaisia.

Tarve opettajien toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin on pysyvä.Varhaiskasvatustoiminnan kannalta ei ole järkevää, että pysyvään tarpeeseen vastataan eripituisilla määräaikaisilla sijaisuuksilla.


Opettajien tehtävät sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstösuunnitelmaan ja palkkaukseen on varattu määräraha v. 2024 talousarviossa.

Oheisena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänkuvaus.

 

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486

 

Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta myöntää täyttöluvat kahdeksalle varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevalle tehtävälle 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto

 Henkilöstöpalvelut