RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kemijärven kulttuurikasvatussuunnitelma 2023
HL 20.12.2022 § 176
670/12.03.00/2022
Kulttuurikasvatussuunnitelmat perustuvat varhaiskasvatuksen ja koulujen opetussuunnitelmiin ja lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta. Kunnan kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jolla kunta edistää kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä.
Kulttuurikasvatussuunnitelma KOPS on vuosittain toistuva, etukäteen budjetoitu ja selkeillä sopimuksilla aikaansaatu kokonaisuus, jossa kunkin kunnan toivomalle ikäryhmälle taataan halutunlainen taide- ja kulttuurikasvatus. Kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa tietoa asuinkunnan historiasta, käytännöistä, merkkihenkilöistä ja jo olemassa olevasta tarjonnasta siinä kunta antaa osallistujille mahdollisuuden avartaa maailmankatsomustaan sekä käyttää luovuuttaan. KOPSin parissa toimivat aina kunkin taiteenalan ammattilaiset sekä kulttuurikasvattajat. Laatu on kaiken ytimessä.
Kemijärvi on ollut mukana Lastenkulttuurikeskusten liiton kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämishankkeessa, jossa kouluttajana toimi Henna Leisiö. Kulttuurikasvatussuunnitelma on varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien tavoin elävä asiakirja, jota päivitetään tarpeen mukaisesti. Työryhmässä on ollut mukana kulttuuriohjaaja Juhana Kelloniemi, varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, perusopetuksen ja lukion rehtori Ilpo Tervonen, johtava kirjastonhoitaja Marja-Leena Vaarala, kansalaisopiston rehtori Heidi Laukkanen.
Kulttuurikasvatussuunnitelma liitteenä 3.
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen, 040 484 2079
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Kemijärven kulttuurikasvatussuunnitelman.
Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Asko Severinkangas poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.23.
Lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Tiedoksi Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |