RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Käyttötarkoituksen muutos ranta-alueella Korkein hallinto-oikeus 2003 | |
# | Lomarakennus vakituiseksi Ympäristöministeriön ohje | |
# | Kantelu poikkeamisluvasta |
Kantelu Kemijärven kaupungille
EL 02.03.2023 § 26
545/10.03.00.02/2022
Hannu ja Susanna Helenius ovat tehneet liitteen 14 mukaisen kantelun kaupungille kaavoittaja Laura Ilvesluodon ja kaupungingeodeetti Tapio Pöyliön toiminnasta kantelijoiden kiinteistölle Mettä 320-405-23-1 hakeman poikkeusluvan käsittelyssä.
Kantelun tekijät katsovat, että heidän on turhaan täytynyt hakea ko. poikkeuslupa lomamökin muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi.
Kantelun tekijät ovat yhdessä kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajan ja rakennustarkastajan kanssa pitäneet joulukuussa palaverin, jossa rakennustarkastaja Ollila on kertonut, että asiassa olisi voinut menetellä toisin. Kantelusta ei selviä, mitä rakennustarkastaja ko. sanonnalla on tarkoittanut.
Ko. asian osalta voidaan todeta, että kaupungingeodeetti on omalla suullisella lausunnollaan tuonut esille, että asiassa tulee hakea ensin poikkeuslupa ja sen jälkeen vielä rakennuslupa. Kaavoittaja on tietysti noudattanut kaupungingeodeetin asiasta esittämää kannan ottoa ja sen mukaisesti opastanut hakijoita poikkeusluvassa.
Kaupungingeodeetin kannan otto perustuu korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2003 tekemään päätökseen, liite 15, jossa todetaan, että rantavyöhykkeellä sijaitsevan loma-asunnon muuttaminen pysyvään asumiseen, kun muutos ei perustunut asemakaavan tai maankäyttö- rakennuslain 72.1 §:ssä tarkoitettuun yleiskaavaan, edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 23 luvussa tarkoitettua poikkeamispäätöstä.
Em. KHO:n kannan otto koskee tietysti koko Suomea, eikä vain ko. päätöksessä olevaa yksittäistä tapausta.
Ympäristöministeriö on laatinut kirjeen "Vakituiseksi asukkaaksi mökille", liite 16, jossa myös tuodaan esille, että poikkeamispäätös mökin muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi, on tarpeen, jos mökki sijaitsee kaavoittamattomalla rantavyöhykkeellä tai -alueella. Kantelijoiden mökki sijaitsi kaavoittamattomalla rantavyöhykkeellä.
Edellä olevan perusteella kaupungingeodeetti toteaa, että hakemus mökin muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi Mettä kiinteistöllä 320-405-23-1 Joutsijärven kylässä on vaatinut maankäyttö-. ja rakennuslain 23 luvussa tarkoitetun poikkeamispäätöksen, koska kiinteistö sijaitsee rantavyöhykkeellä, jolla ei ole asemakaavaa taikka maankäyttö- ja rakennuslain 72.1 §:n mukaista yleiskaavaa.
Valmistelija Kaupungingeodeetti Tapio Pöyliö, puh. 040 525 0924
Esittelijä Vt. Elinvoimajohtaja Saarijärvi Eero Kemijärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää, että koska kantelussa esille tuotu poikkeaminen on käsitelty maankäyttö- ja rakennuslain säädösten sekä Korkeimman Hallinto-oikeuden linjaaman oikeuskäytännön mukaisesti, ei ole syytä kantelussa esille tuodun poikkeamismaksun takaisin maksamiselle.
Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Tapio Pöyliö jääväsi itsensä ja poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HL 28.1 § kohta 2, asianosaisjäävi).
Aulikki Imporanta esitti Sanna Välikankaan kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |