Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 108


# Kemijärven kaupungin sisäisen valvonnan perusteet

Kemijärven kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

 

KV 11.09.2023 § 108     

456/02.02.01/2023       

 

Alla mainittu liite 6 (Kemijärven kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet -luonnos) on liitteenä 7.

 

 

Päätös Ahti Majava esitti lisättäväksi kohdaksi 5 seuraavaa: Kemijärven kaupungin ja kuntakonsernin yhtiöiden henkilöstön ja luottamushenkilöiden suositellaan toteuttavan sisäistä valvontaa ja tiedottavan esille tulleista epäkohdista.  Matti Hietanen, Juhana Kelloniemi ja Matti Torvinen kannattivat Majavan esitystä.

Puheenjohtaja tiedusteli, onko valtuusto yksimielinen Majavan tekemästä lisäyksestä. Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston päätökseksi tulleen kaupunginhallituksen esityksen Ahti Majavan tekemällä lisäyksellä.

 

Tiedoksi Hallintopalvelut

 Toimialat

 

 

KH 21.08.2023 § 288   

      

 

Kuntalain 13 §:n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa kuntakonsernin hyvää hallintoa ja johtamista, ja ne koskevat kaikkia kuntakonsernin toimielimiä ja tilivelvollisia viranhaltijoita sekä kaikkea kuntakonsernin toimintaa. Lisäksi perusteissa voidaan todeta, että sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta on lisäksi voimassa, mitä kunnan hallinto- ja johtosäännöissä sekä muissa ohjeissa ja määräyksissä on sanottu.

Kemijärven kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnjan perusteet -luonnos on liitteenä 6.
 

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Iivari Pekka Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Kemijärven kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet liitteen 6 mukaisena.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.