Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2021/Pykälä 121



Korvaussopimus / Wpd Nuolivaaran Tuulipuisto Oy

 

TEKL 16.12.2021 § 121     

190/08.00.00/2021       

 

Wpd Nuolivaaran Tuulipuisto Oy rakentaa 17 tuulivoimalan puistoa Kemijärven ja Sallan rajalle Nuolivaaran alueella. Voimaloista 15 tulee Kemijärven puolelle. Arvioitu valmistumisaika on kesä 2022, jolloin myös voimaloiden kuljetukset alueelle tapahtuvat. Kuljetukset vaativat mm. liittymien ym. sellaisten laajentamisia ja sellaisesta on kyse myös kaupungin omistaman alueen osalta Kallaanvaarassa.

Kaupungin omistaman maa-alueen osalta on neuvoteltu liitteen 1 mukainen haittakorvaussopimus. Kohde ilmenee sopimuksen liitekartasta sekä oheisesta kartasta.
 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Tapio Pöyliö 040 525 0924.

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti Pöyliö Tapio Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen 1 mukaisen sopimuksen. Mahdollisen maamassojen läjitysalueen luvituksen hoitaa toteuttaja.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Tiedoksi         Wpd Nuolivaaran Tuulipuisto Oy