Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 53



Selvitys Kemijärven Kehitys Oy:n ja kaupungin palvelusopimuksen toteutumasta 2021

 

KH 14.02.2022 § 53     

216/14.00.00/2021       

 

Kemijärven Kehitys Oy:n ja kaupungin välisen palvelusopimuksen toteutumisesta annetaan kaupunginhallitukselle sopimuksen mukaisesti selvitys määrärahojen käytön ja palvelujen toteutumisen osalta toiminnan ja palvelujen laadun arviointia varten.  Liitteenä 5 on Kemijärven Kehitys Oy:n raportti palvelujen toteuttamisesta.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi palvelusopimuksen v. 2021 toteutumisraportin.

 

Päätös Paula Alatalo esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun siten, että Kehitysyhtiön hallitus käsittelee selvityksen. Kirsti Ojala kannatti Alatalon esitystä.

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että oli tullut kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on tarpeen äänestää. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: kaupunginjohtaja JAA ja Paula Alatalo EI. Äänestyksen tulos: 2 JAA-ääntä (Savukoski, Välikangas), 5 EI-ääntä (Alatalo, Harju, Majava, Ojala, Tapio). Puheenjohtaja totesi Paula Alatalon esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Tiedoksi Kemijärven Kehitys Oy