RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 120
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poikkeamispäätös / Juujärvi ja Hussa
EL 28.09.2023 § 120
561/10.03.00.02/2023
Juujärvi Tomi ja Hussa Veli hakevat poikkeusta maankäyttö- ja rakennuslain 72.2 §:n mukaisesta kiellosta rakentaa ranta-alueelle ilman kaavaa sekä Kemijärven kaupungin rakennusjärjestyksen kohdasta 4.2: rakennuksen etäisyys rantaviivasta tulee olla vähintään 30 m.
Rakennuspaikkana on tila 320-407-7-15 Kotiranta. Paikka sijaitsee Juujärvellä (kartta poikkeamispäätöksen liitteenä).
Rakennuspaikalle on tarkoitus rakentaa yksikerroksinen saunarakennus 25 m2 sekä grillikota 15 m2. Grillikota tulisi noin 25 metrin päähän rannasta.
Naapurit on kuultu, ei muistutuksia.
Hakemuksen tarkoittaman rakentamisen tueksi voidaan katsoa esitetyn erityisiä syitä: rantaviivaa jää vielä vapaaseen käyttöön ja alue soveltuu rakentamiseen.
Hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden muullekaan järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun eikä rakennetun ympäristön suojelun tavoitteiden saavuttamista.
Edellä mainitun perusteella kaavoittaja katsoo, että haettu poikkeaminen voidaan myöntää.
Asiasta on laadittu liitteen 5 mukainen päätös.
Valmistelija Kaavoittaja Jemina Lahtela, puh. 040 159 2313
Esittelijä Elinvoimajohtaja Karppinen Anne Kemijärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta myöntää poikkeamisen liitteen 5 mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |